Perheyrityksemme tarina

Aloitin työskentelemään isäni kanssa jo 14-vuotiaana ja seurasin häntä tiiviisti. Valmistuin myöhemmin puuseppärtesaanikiksi, ja veri veti lopulta perustamaan oman yrityksen.

 

Rakentaminen ei kuitenkaan alkanut minusta, eikä edes isästäni. Meillä tekeminen juontaa juurensa pidemmälle, aikaan jolloin työ opittiin tekemällä ja siirtyi eteenpäin sukupolvelta toiselle. Isäni aloitti yrittäjänä jo vuosikymmeniä sitten, ja hänenkin oppinsa tulivat omalta isältään ja perheen piiristä. Tämä perintö näkyy tavassamme tehdä työtä edelleen.

 

Nykyään toimimme rakennusalan moniosaajana, erikoistuen erityisesti laadukkaiden vapaa-ajan asuntojen rakentamiseen ja kehittämiseen. Lisäksi toteutamme monipuolisesti erilaisia kohteita puusepäntöistä ja saunoista aina uudisrakentamiseen, laitureihin ja talotekniikkaan asti. Huolehdimme aina kokonaisuudesta alusta loppuun, jotta asiakkaamme voi luottaa siihen, että kaikki etenee suunnitellusti ja vaivattomasti.

 

Takaamme kaikessa työssämme omistautuneisuudemme laadulle ja kestävyydelle. Olemme kokenut urakoitsija, jolla taidot kulkevat jo toisessa, jos ei kolmannessakin sukupolvessa. Ota yhteyttä, palvelemme mielellämme.

 

Terveisin,

Kalle Saarelelainen

Toimitusjohtaja

 

Referenssit

Katso miltä työmme jälki näyttää

Kädentaitoa halki sukupolvien

Luotettava perheyritys yli 40 vuoden kokemuksella. Toteutamme projektit ammattitaidolla ja huolellisesti alusta loppuun. Ota yhteyttä, pyydä tarjous ja tehdään yhdessä kestävä lopputulos.